Friday, April 27, 2012

Moro arvon tennisvanhemmat tyttärenne / poikanne mini- ja junnutennisopetusta kaivaten. Olisi ehdotus, johon toivon palautettanne


Minitennistä tarjotaan Tampereen lisäksi myös maakunnissa: Virrat, Ylöjärvi, Hämeenlinna etc kun vain sopiva ryhmäkoko on tarjolla



Moro arvon Tampereen talousalueen tennisvanhemmat tyttärenne / poikanne

Minitenniksenä / junnutenniksenä voidaan kokeilla ilmeisesti Kaupin kentällä. Muilla paikkakunnilla samoin tilanteen ja aikataulujen salliessa.

Pirkkalan tilanteesta: Mikäli Pirkkalan tenniskentät ovat nyt rakennustöiden takia pois pelistä niin Kaupin tenniskentät toiseksi paras vaihtoehto? Jos kerkiätte tarkistamaan tilannetta paikan päältä niin kiva.

En ole saanut vielä vastauksia Pirkkalan liikuntalolta että mikä on tilanteensa aikaisempina kesinä käytössä olleiden tenniskenttien suhteen. 

Odotan ja uudistan lähiaikoina kyselyn. Kuulemma siellä Pirkkalassa on jokin rakennushanke tenniskenttien luona. Liikuntahallin nettisivuilla ei mitään mainintaa tenniksestä toisin kuin aiempina vuosina.

Kaupissa on se tilanne että virallisesti kentille on päässyt toukokuulla, mutta kaupunki monasti on tuonut vasta toukokuun puolenvälin jälkeen verkot. 

Teen asiassa tiedusteluja ja ilmoittelen onko saatavissa asiaan parannusta.

Onko tyttärillänne / pojillanne tennismailat? Jollei niin minulla on minimailat lainata kyllä ko. junnutunneille. Tennistossut syytä olla lenkkarien sijaan jaloissa, sekä vesipullo mukana.

Millaisilla aikatauluilla olisitte liikkeellä - Pyritäänkö aloittamaan toukokuun puolenvälin aikaan vai päivätenniksenä http://tu38tennis.blogspot.com sivun aikataulujen mukaan

http://kaupin-tenniskenttien-ulkovuorot.blogspot.com/  tuossa on ulkokenttäaikataulut toistaiseksi. Kenttävuorot on varattu, mutta jollei niiden ensimmäisille tunneille ilmesty pelaajia niin ne perutaan. 
Jatkossa varataan sitten erikseen ko ennakkoilmottatumisten ja yhteisten aikataulujen mukaan.

Mikäli sateinen kesä niin tennisvuorot varataan niin junnuille kuin aikuisille yhteisten aikataulujen mukaan Hervannan tennishalliin, niin että kuljetukset sopivat lapsille ja aikuisten päiväohjelmaan http://tennishalli.blogspot.com 

Vapaata on varmasti aamupäivästä ja monasti illastakin kesäaikaan. Kenttävuorot toki ovat kalliimpia kuin ulkona ei tuuli pääse virkastamaan mutta eipä ole märkä kenttä.

Palautteenne paikoista ja ehdotuksista paikkojen suhteen, aikatauluista ja hinnoista otetaan vastaan ja katsotaan miten edetään. Sopiiko näin ;)?

Tarkisteluita:

Junnutenniksessä hinta on erikseen muilla nettisivuilla vahvistamatta, mutta lapsilta on tarkoitus hintana pitää tuo 12€ / tunti - Sama peruste kuin Tampereen kaupungin liikennelaitoksella 11 ikävuoteen asti lapsi. Siitä ylöspäin tuo isompi hinta ryhmäkoon mukaan joko 20 €/t tai 16 euroa jos tennisryhmässä on yli 4 osallistujaa eli 5-6 henkeä .

Olavi Lehto tennisvalmentaja

--------------------
http://minitennis-tu-38-tennis.blogspot.com/
-----